MERACUS KASVATUSIDEOLOGIA

Sijainti

Kennel Meracus sijaitsee Vihdissä, 40 hehtaarin Lövkullan tilalla. Tilaltamme löytyy monipuolisesti riistaa: kauriita, peuroja, metsäpyitä, lehtokurppia ja istutusfasaaneja. Riistaeläinten lisäksi metsästämme petoja: kettua, supia ja joitakin ilveksen kaatolupiakin on saatu.

Tavoitteenani on kasvattaa ennenkaikkea monipuolisia metsästyskoiria, joiden kanssa voi metsästää kaikenlaista riistaa pienriistasta pienpetoihin. Vahva hermorakenne yhdistettynä voimakkaaseen riistaviettiin, kuitenkin niin, että ohjattavuus säilyy, on mielestäni edellytys hyvälle metsästyskoiralle.


Metsästys osana elämää

Olen kasvanut metsästävässä perheessä, jossa sekä isä että isoisät käyttivät koiraa monipuolisesti riistalla. Niin haukkuvan kuin seisovan lintukoiran kanssa kasvaminen toi innostuksen koiraharrastukseen, joka ensin johti käyttölinjaisten saksanpaimenkoirien kasvatustyöhön ja niillä kilpailemiseen. Suojelukoirakoe kuitenkin tuntui keinotekoiselta käyttötarkoitukselta siviilille ja vähitellen innostus metsästykseen virisi lapsuuden muistoista kummuten.

Hankin ensimmäisen seisojani vuosia sitten ja koulutin sen voittajaluokkaan saakka. Lisäksi metsästin sillä aktiivisesti ja pudotin ensimmäiset lintuni sen hienoista, puhtaista riistatöistä. Siitä ei mielestäni kuitenkaan ollut jalostuskoiraksi, joten se siirtyi perhekoiraksi pienimuotoiseen metsästyskäyttöön.

Ensimmäinen saksalaistaustainen lyhytkarvainen saksanseisojanarttu saapui minulle vuonna 2009 ja avasi aivan uuden maailman osaamisellaan.


Aikaisempi kasvatustyö

Kennelnimen olen saanut vuonna 1993 ja kasvatustyöni ensisijaisena tavoitteena on ollut aina kasvattaa monipuolisia, vietikkäitä käyttökoiria, jotka ovat ehdottoman terveitä niin rakenteensa kuin luonteensa osalta. Mieluummin olen jättänyt nartun astuttamatta kuin että olisin joutunut tekemään liikaa kompromisseja, jos se ei ole tuntunut oikealta, itseä miellyttävältä koiralta.

Myös aikaisemman kasvatustyöni tueksi toin ulkomailta (pääosin Saksasta, Hollannista ja Tanskasta) yhteensä yli kaksikymmentä yksilöä, uroksia ja narttuja, joista muutama valikoitiin jatkamaan sukua. Loput päätyivät harrastus-ja perhekoiriksi.

Pyrin aina kouluttamaan, kilpailemaan ja metsästämään omalla jalostusmateriaalilla itse, jotta kykenen arvioimaan koulutettavan koiran synnynnäisiä ominaisuuksia ennen kuin koulutus on niihin vaikuttanut. Näin pyrin näkemään yksilön periytyviä koulutus-ja viettiominaisuuksia pystyäkseni valitsemaan jalostuspartnerit paremmin.

Olen kouluttanut omat koirani VOI-luokkaan saakka tai vaihtoehtoisesti, jos se on ollut typistettyhäntäinen, Solms 1- tai VGP 1-tasolle Saksassa. Lisäksi olen itse kouluttanut Suomen ja Skandinavian ensimmäisen kokonaan täällä koulutetun Kleemannsiegerin (lyhytkarvaisten saksanseisojien MM-jalostuskatselmus) läpäisten koko Saksan koejärjestelmän kvalifioituakseni lyhytkarvamaailman arvostetuimpaan kokeeseen.

Aina kuitenkaan rodunjalostus ei parhaistakaan yrityksistä huolimatta onnistu, mutta iloa tuottavat ne muutamat hienot nartut, joiden jälkeläiset jatkavat rodunomaista perimäänsä viranomaistemme arvokkaissa tehtävissä tai Suomen suojelumaajoukkueessa MM-ja SM-kokeissa. Lisäksi lukuisat metsästyksessä menestyksekkäästi käytetyt Meracus-urokset ja nartut sekä koemenestystä saavuttaneet koirat ja hienot emäkoirat muissa kenneleissä tuottavat iloa ja kannustavat jatkamaan välillä epäkiitollistakin tehtävää kasvattajana.

Eräs Meracus-koirien hienoimmista saavutuksista on ollut poliisin huumekoirien mestaruus joitakin vuosia sitten ja tuontiurokseni pojan maailmanmestaruus suojelun MM-kilpailussa vuonna 2004.

Osan kennelin jalostusmateriaalista olen kuitenkin tuonut ulkomailta valmiiksi koulutettuna kasvatustyön tueksi, mutta niiden valinnassa pyrin käyttämään asiantuntemusta, jotta niiden taustat ja ominaisuudet sopivat omiin tavoitteisiini kasvatustyössä.


Jalostusmateriaalille asetettavat vaatimukset

Kaikilla jalostukseen käytettävillä saksanseisojanartuillani metsästetään ja kilpaillaan aktiivisesti. Jos ne eivät siinä ominaisuudessa tai terveytensä puolesta täytä jalostuskoiralle asetettavia tavoitteita, ne eivät myöskään jatka sukuaan. Kaikkien tuontieni emät ja isät ovat kotimaassaan saavuttaneet mieluiten kansallisen tai kansainvälisen tason käyttökokeissa korkeimmat palkinnot, jotta voisin olla mahdollisimman varma niiden kyvystä periyttää rotumääritelmään kirjattuja ominaisuuksia.

Pyrin ottamaan myös rodunomaisen ulkomuodon huomioon jalostusvalintoja tehdessäni, mutta se ei ole ensisijainen valintakriteeri. Näinollen metsästävä pennunostaja on mieluinen tuttavuus.

Käytän kaikkien yhdistelmieni tekemisessä Saksan jalostustoimikunnan asiantuntijuuutta varmistuakseni linjojen ja käytettävien yksilöiden yhteensopivuudesta. Koirieni on luonteensa puolesta sovelluttava normaaliin perhe-elämään niin lasten kuin muidenkin kotieläinten keskelle.

Saksanseisojan täytyy olla rauhallinen, suvaitseva perheenjäsen, jonka ominaisuuksiin rauhattomuus, arkuus tai vihaisuus eivät kuulu.

Hyvä hermorakenne on tärkein perusta erinomaiselle käyttökoiralle, olipa kysymyksessä metsästys- tai muu työkoira. Hyvä hermorakenne varmistaa hiljaisen metsästystoverin niin kyttäys-kuin ajojahtiinkin. Kokeissa se seuraa rauhallisena muiden työskentelyä ja oman vuoron tullessa osoittaa muulla tavoin riistaintonsa kuin äänekkyydellä takajoukossa.


Avoimuuden periaate

Noudatan kasvatustyössäni avoimuuden periaatetta, jotta niin negatiiviset kuin positiivisetkin asiat koiranjalostuksen suhteen voitaisiin käsitellä rodun parhaaksi. Pyrin ilmoittamaan kaikki tiedossani olevat perinnölliset ongelmat ja virheet jalostustoimikunnan tietoon ja julkaisemaan ne sivuillani, jotta koiriani mahdollisesti jalostukseen käyttävät tahot voivat olla myös tietoisia mahdollisista ongelmista.


*********************************************************

Meracus kennel breeding ideology


The kennel name Meracus was achieved at year 1993 and was first focusing on breeding working line German Shepheards.

Location

My kennel is situated in Southern part of Finland at Vihti (approximately 40 km:s from our capitol Helsinki), where we have richly game to hunt in our own premises. My GSP:s are used for hunting forest and field birds as well as predators. I occasionally also use them for blood tracking when a deer or an elk is down.


German and Austrian breeding lines

I base my breeding on Austrian and German lines only, trying to find the most typical GSP lines for hunting purposes. A nicely composed and well proportioned dog is always a pleasure, but in my mating plans I emphasize on the mental stability, health and working qualities more than trying to seek show winners.

Health

My main purpose in breeding is to produce healthy companions to hunters, which contains a lot of different aspects in testing the breeding animals before use. All the breeding partners are tested in hip dysplasia, mostly also in elbow/shoulder dysplasie as well. I greatly emphasize on the matter that mating partners don´t show any kind of allergies or other weaknesses in overall healthiness for them to be able to fulfill their purpose as a fulltime hunters in their future life.

Choosing the partners for breeding

I as a breeder mostly train my own breeding animals to be able to get to know their weaknesses and strenghts before they are carefully trained for their future work. Of course, occasionally I buy readily built dogs for breeding purposes also.

If I find a particular dog not to be meeting my expectations, I rather dismiss them from my breeding than make too many compromises.

I also greatly emphasize on the mental stability on household and overall behavior. My GSP:s should be nice family members and be able to adjust to normal family life with other animals and children etc. without any extra effort. They should be able to calm themselves down when no work is present. An absolute silence at work and at home is a very appreciated quality in breed, but unfortunately rarely found these days. I am trying to produce a GSP with a very high standard of nerve qualities, sometimes succeeding better than some other time, but that is something I greatly focus on.

Co-operation with the German breeding committee

I am happy to be able to use the assistance of German Breeding Committee in planning my combinations. All combinations are carefully inspected and thoroughly looked in, but sometimes, despite of the best will and effort, the nature plays a wicked game with us. All partners simply don´t suit together or some of the newborn puppies absolutely don´t inherit the good qualities from their parents. But that is the risk we must take in breeding.


Policy of openness

I, as a breeder have always missed information of an overall qualities of litters where I am planning to use a member for my breeding plans. The kennel world is full of envyness and competition, but we should always be working towards a better breed than try to polish our own medallions.

I find it a much better policy to inform about the faults as well as the good qualities in one´s litters to be able to go forward with an open book than try to sweep the trash under the carpet. It comes out sooner or later anyhow. There we might be able to save many people/dogs from unnecessary tragedies.

The saddest thing for a breeder is to get a miserable phone call from a puppy buyer who is weeping about a sick family member which might be suffering from a disease where an euthanasie is a best choice.

On the other hand, would a breeder with honesty have more credibility than a breeder who never allows any negative information from their breeding? I think they do. I have become more and more cynical over the years and am much more convinced of an breeder who informs openly about the sicknesses/faults as well as the successes from his/her breeding. It shows also responsibility towards the lovely breed we are trying to keep as fantastic as it is.

**********************************************